Työntekijä työnsä ääressä.

Yritysesittely

HISTORIA

Sorvaamo Juhani Kivi Oy perustettiin vuonna 1980. Toiminta aloitettiin toiminimellä hyvin pienissä tiloissa yhden työntekijän voimin. Toiminta kuitenkin laajeni nopeasti, samoin toimitilat. Toiminimi muuttui Ky:ksi vuonna 1989 ja edelleen Oy:ksi 1996. Vuonna 2007 palveluksessamme on yhteensä 13 metallialan ammattilaista ja toimitiloja on yhteensä noin 1000 m2. Sukupolven vaihdoksen myötä nimemme lyheni muotoon Sorvaamo Kivi Oy.

TOIMIALA

Yrityksemme toimiala on ollut alusta asti metalliteollisuuden alihankinta. Pääasiassa valmistamme erilaisia koneiden ja laitteiden osia. Tavallisimmat työvaiheet ovat cnc-sorvaus, hionta, hoonaus ja kokoonpano. Tarvittavat lämpö- ja pintakäsittelyt ostamme tunnetuilta yhteistyökumppaneiltamme. Raaka-aineina käytämme terästankoa ja -putkea sekä jonkin verran muovia, alumiinia ja messinkiä. Nykyaikainen konekanta, osaava henkilökunta ja hyvä sijainti Keski- Suomessa takaavat laadukkaat tuotteet ja korkeatasoiset palvelut kaikkialle Suomeen. Konekantamme on nähtävillä "Koneet" -linkin alla.

ASIAKKAAT

Asiakkaitamme ovat mm. Valtra Oyj ja sen lukuisat alihankkijat, kuten LH Lift Oy ja Relicomp-yhtiöt. Esimerkkejä muista asiakkaista ovat Componenta Nisamo Oy, Hydroline Oy, Kamstrup A/S, Powernet Oy, Meconet Oy (Asko Kodinkone Am Appliance Holding Ab) sekä Hema Endüstri A.S.(Turkki).

ME HALUAMME